13.8.2019

Sovittelu ja vihan valta

Carolin Emcke analysoi huoleksi naamioitua tai huolena argumentoitua vihapuhetta teoksessaan Vihaa vastaan (2017). Hän kirjoittaa erityisesti journalisteista todeten, että heidän velvollisuutena ei ole olla lukijoiden kanssa samaa mieltä eikä heidän tarvitse seurata pientä tai suurta sosiaalista liikehdintää itsestään selvän hyväksyvästi. Journalistin velvollisuus on analysoida ja tarvittaessa myös valottaa kriittisesti sitä, mitä huoleksi nimeämisellä oikeastaan argumentoidaan, mitä ovat toiminnan motiivit, strategiat ja menetelmät (s. 43).

Emckenin teoksen kriittinen ja analyyttinen vihaa käsittelevä monitasoinen jäsennys tuli usealla tavalla mieleeni lukiessani Tiina Qvistin väitöskirjaa Parisuhdeväkivallan sovittelu Suomessa (2019).  Tutkimus avaa sovittelun ideaa ja analysoi sovittelussa käytettyjä toimintatapoja hakien vastausta siihen, voidaanko sovittelua käyttää silloin kun kyse on parisuhdeväkivallasta. Monimuotoinen aineisto – sovittelutoimistoille ja sovittelua tekeville järjestöille osoitetut kyselyt ja asiantuntijahaastattelut, parisuhdeväkivaltatapausten sovittelujen sopimusasiakirjat, eri näkökulmia edustavat työryhmäkeskustelut – analysoivat sovittelua sekä käytäntöinä että periaatteellisina kannanottoina. Väkivallan monimuotoisuus konkretisoituu parisuhdeväkivallan uhrin haastattelussa.

Tieteellisen tutkimuksen, erityisesti yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen tehtävänä on pystyä hahmottamaan ja ilmiöittämään sosiaalisia toimintatapoja, niiden dynamiikkaa ja prosesseja sekä tunnistaa seurauksia. Juuri siksi sosiaalisen käytännön, sovittelun tutkiminen oli keskeistä.  Tutkimus tehtiin aikana, jolloin sovittelun laajentamista lähisuhdeväkivaltaan ajettiin Suomessa erittäin vahvasti. Kansainvälisesti sovittelun käyttö tämänkaltaisissa tilanteissa on poikkeuksellista

Sovittelu on monin tavoin erinomainen toimintatapa. Kuitenkin sen käytettävyydellä ja siihen liittyvillä toimintatavoilla on omat rajansa. Parisuhdeväkivallassa kyse ei ole mistä tahansa pahoinpitelystä tai lyömisestä. Tyypillisesti väkivalta on ollut jatkuvaa ja siihen nivoutuu useita fyysisen, psyykkisen ja seksuaalisen väkivallan muotoja siitäkin huolimatta, että varsinainen rikostutkimus keskittyy tiettyyn, yhteen tapaukseen.  Lisäksi kyse on suhteesta, ihmisten välisyydestä ja siihen liittyvästä väkivallan emotionaalisesta dynamiikasta. Parisuhdeväkivallassa onkin kyse dynamiikasta, jota pitäisi pystyä katsomaan seurauksia tunnistaen. Tiina Qvistin tutkimuksen lopputulos on selkeä: aineistojen perusteella sovittelukäytännöissä uhrin toimijuuden haavoittuminen sekä väkivallan kohteeksi joutumisen seuraukset tunnistetaan puutteellisesti.

Mutta miten kirjailija ja filosofi Carolin Emcken teos Vihaa vastaan ja YTT Tiina Qvistin Parisuhdeväkivallan sovittelu Suomessa sitten keskustelevat keskenään? Yleisesti ja idealistisesti voisi nimittäin ajatella, että nimenomaan sovittelussa pyritään luomaan sosiaalista, ihmisten väliseen vuorovaikutukseen perustuvaa tapaa käsitellä erilaisia loukkauksia luoden toimintatapoja, joissa sekä erimielisyyttä että ihmisten yhdessä elämisen erilaisia ehtoja sanallistetaan ja käsitellään arkea rakentavalla tavalla. Eikö siis sovittelu parisuhdeväkivallassa olisi juuri toimimista vihaa vastaan, uuden rakentamista?

Sovittelun käytännöt perustuvat idealistisesti ’puhtaalta pöydältä aloittamiselle’.  Se toimii erinomaisesti tilanteissa, jotka ovat hoidettavissa sopimisella ja uudenlaisten ajattelu- ja toimintatapojen oppimisella. Vakava ja jatkuva läheisen ihmisen tekemä väkivalta tuottaa kuitenkin pelkoa ja rakentaa valta-asetelmia, jotka eivät katoa helposti. ”Kun tarkastellaan vihan ja väkivallan mahdollistavia rakenteita, on saatava näkyviin myös edeltävän oikeuttamisen ja siitä johtuvan hyväksymisen kontekstit, joita viha ja väkivalta tarvitsevat menestyäkseen”, toteaa Carolin Emcke, hieman provosoivasti (s. 22–23). Kyse onkin uhriutumisen prosessiin liittyvän valtadynamiikan tunnistamisesta.

Uhriutumisen prosesseista puhumisen vaikeus sekä uhrin näkökulman hauraus on suomalaisen väkivaltakulttuurin piirre, jonka syitä olen itse aikanaan pyrkinyt hahmottamaan esim.  Yhteiskuntapolitiikka-lehden (4/2008) artikkelissa Kenen ongelma väkivalta on? Suomalainen hyvinvointivaltio ja väkivallan toimijuus. Tästä on jo aikaa. Olin itse odottanut, että traumatisoitumisen käsitteen laajeneminen yleiseen keskusteluun ja koulutukseen, näkyisi sovittelun toimintatapoina. Toivoin, että julkisuudessa huomiota saanut keskustelu särkyvyydestä osana Suomen historiaa, näkyisi sekä sovittelun toimintatapoina kuin myös laajempana vastuunottona väkivallan kokemuksen seurauksista ja turvallisuuden rakentamisesta. Näin ei kuitenkaan parisuhdeväkivallan sovittelussa näytä tapahtuvan.  Psyykkinen trauma, josta voidaan nykyään puhua vaikkapa osana työyhteisöjen toimintaa, näyttäisi edelleen katoavan keskusteltaessa fyysisestä ja seksuaalisesta parisuhdeväkivallasta. 

Yleisesti ajateltuna väkivallan valta ja pelon poliittinen käyttö uusivat voimaansa silloin, kun keskustelustamme häivytetään väkivallan seuraukset ja vastuunotto niistä. Niiden valta tulee nimenomaan kyvystä traumatisoida.  Väkivallan vallan hapertamisessa on kyse myös erilaisten toimijuuksien ja vastuiden rakentamisesta. Traumasta toipuminen edellyttää sen kohdanneelta korjautumista, tuskan ja pelon käsittelyä mutta myös sosiaalista ilmapiiriä, jossa tämä on mahdollista. Me kaikki tarvitsemme tätä. Muutoin jatkamme erilaisuutena ja outoutena pidettyjen asioiden piilevää torjuntaa. Juuri siksi tutkijoiden velvollisuus on analysoida ja tarvittaessa myös valottaa kriittisesti sitä, mitä tavaksi tai arjeksi nimeämisellä oikeastaan argumentoidaan, mitkä ovat toiminnan motiivit, menetelmät ja seuraukset. Tämä on työtä, joka rakentaa rohkeutta.

Suvi Ronkainen


Suvi Ronkainen
Professori
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta

 ** Suvi Ronkainen on palannut Lapin yliopistoon ja Rovaniemelle oltuaan noin viisi vuotta toisaalla. Hän toimi tuolloin ensin tutkijana asuen Tampereella ja Skotlannissa josta siirtyi Vaasan yliopiston rehtoriksi ja muutti Vaasaan. Rehtorius vaihtui vakavan sairastumisen johdosta Senior Advisor positioksi. Muuttaminen takaisin mahdollistaa hänelle myös uudenlaisen näkökulman ottamista omaan tutkimukseen ja opetukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti