19.3.2018

Sähköiset julkaisut – eivät ihan ilmaisia nekään

Sähköisten julkaisujen merkitys on kasvanut viime aikoina huimasti. Niiden määrä ja saatavuus parantuvat: kirjastot ottavat sähköisiä julkaisukokoelmia enenevässä määrin valikoimiinsa ja myös rinnakkaistallennus ja avoin julkaiseminen tehostavat kehityksen suuntaa entisestään. Esimerkiksi vuonna 2017 Lapin korkeakoulukirjaston e-versioiden ja painettujen suhde on ollut 47/1 ja kirjojen osalta 1/1 (Kangasniemi, 2017). Tämähän on mahtavaa! Tutkimusta voi tehdä istumalla kotisohvalla läppäri sylissä ja kaivella netistä maksuttomia aineistoja. Ilmaista, nopeaa ja halpaa!

Teille, jotka olette innolla odottaneet LUPin seuraavaa blogipostausta. Kuva: Ryan McGuire, Gratisography

Niin hyvältä kuin se käyttäjän näkökulmasta tuntuukin, perustotuus pätee: se mikä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, useimmiten on sitä. En kiellä sitä, etteikö avoimuus ja sähköisyys olisi hyvä juttu ja edistystä, mutta on kuitenkin hyvä tiedostaa sähköisten julkaisujen vaarat, taustat ja etiketti. Ennen kaikkea tulisi tiedostaa se, että myös ne ansaitsevat kiitoksensa.

Kaikkea sähköisiin julkaisuihin liittyvää en tietenkään voi tässä kirjoittaa auki, ja oikeastaan vaaratkin kuittaan kehotuksella: varokaa saalistajia ja olkaa lähdekriittisiä. Keskityn nyt tällä kertaa sähköisten julkaisujen kustannuksiin, jotta sinä, hyvä lukija, voit ymmärtää aineistohankintoihin liittyvää keskustelua paremmin. Miksi sähköisyys ei tee julkaisuista kuitenkaan maksuttomia?

Mikä niissä maksaa?

Sähköiset julkaisut, niiden mahdollisesta avoimuudesta huolimatta, eivät ole ilmaisia. Kaikki maksaa ja laadukkaasta julkaisemisesta on aina kuluja – ja varsinkin monien ammattilaisten työtunteja. Painettu tuote, fyysinen kirja tai lehti, on helpompi ymmärtää vaivaa vaatineeksi tekeleeksi kuin bittiavaruudesta ruudulle ilmestyvä tekstimassa. Käsikirjoitusten valintaprosessit, tieteellisten tekstien vertaisarvioinnit, kustannustoimittaminen, oikoluenta, kääntäminen, julkaisuoikeudet ja -luvat, julkaisujen muotoilut ja tekstien taitot julkaistavaan kuntoon, markkinointi ja tiedottaminen, saatavuuden varmistaminen, jakelu. Mikään näistä julkaisijan työvaiheista ei katoa, vaikka painetusta siirryttäisiinkin sähköiseen julkaisemiseen.

Sähköisissä julkaisuissa taas uusina tulevat julkaisualustarakennelmat, joiden toimivuudelle ja käyttökokemukselle käyttäjä laittaa varsin paljon vaatimuksia. Painotilauksen tekeminen on niihin nähden vielä helppoa. Julkaisualustojen lisäksi uusina vaiheina tulevat yksilöivien tunnisteiden hankinta ja myöntäminen; löydettävyyden varmentaminen (pelkkä netissä oleminen kun ei riitä); uudenlaisen linkittämisen mahdollistaminen julkaisujen sekä tutkimusaineistojen välillä; ja miten muuten varmentaa se, että tiedostomuodot avautuvat vielä vuosikymmenienkin jälkeen? Nykykoneisiin kun ei enää CD-levyäkään saa, vaikkei niiden kulta-ajasta nyt niin kauaa ole. Kaikki nämä nielevät rahaa – ja varsinkaan pienillä julkaisijatoimijoilla juuri sitä ei ole, vaikka tahtoa ja voimia olisikin (ks. Suomen julkaisijoiden haasteista Syrjämäki, 2018). 

Sähköiseen julkaisemiseen kuuluu muutakin kuin vain avoimet julkaisut. Kirjastot tarjoavat enenevässä määrin asiakkailleen e-julkaisuja, ja nouseva opiskelijasukupolvi on tottuneempi käyttämään e-kirjoja myös kurssiaineistoinaan, mikä on upeaa: tenttikirjan voi saada koneelleen vaikka interrail-matkalla. Ei siis enää tekosyitä opiskelun välttelyyn. Ikävä olla jälleen ilonpilaaja, mutta sähköiset julkaisutkin maksavat tai joku niistä maksaa, vaikka niitä ilmaiseksi saisikin lainattavaksi kirjastostaan.

Sähköiset julkaisut halvempia kuin vanha kunnon painettu?

Kuten hyvään liiketoimintaan kuuluu, tuotteet täytyy osata hinnoitella. Kuitenkin teos, joka on saatavana vain yhdeltä kustantajalta, on eräänlaisessa monopoliasemassa. Kursseille valittua tenttikirjaa on vaikea korvata millään toisen kustantajan tuotteella, koska täyttä vastaavuutta ei ole. Hinta voikin yllättäen nousta käsittämättömiin lukemiin.

On tavanomaista, että muutaman kymmenen 7 vuorokauden lainakerta maksaa kirjastolle parisataa euroa. Eli jos yksi lainakerta olisi 5 euroa, se ei kuulosta pahalta. Mutta miten alkaa käydä, jos muutama käyttäjä uusii lainansa, toiset lainaavat vain katsoakseen sisältöä, ja nimekkeelle onkin samaan aikaan kymmeniä tarvitsijoita? Lainamäärä kuluu äkkiä umpeen ja jälleen kirjaston budjetista on siivutettava uuteen lisenssihankintaan. Kustannus alkaa kasvaa – sillä erotuksella, että kerran ostettu painettu kolmenkympin kirja pitäisi pintansa, eikä kustannus kumuloituisi lukijamäärien kasvaessa. Itseasiassa painetun suhteutettu ostohinta alkaisi pienentyä ensimmäisestä lainakerrasta lähtien.

Näitä sähköisiä julkaisuja liitetään kirjastojen tietokantoihin asiakkaiden löydettäväksi ja lainattavaksi pääosin käsityönä, mikä lisää ammattilaisten henkilötyötunteja. Isot kustantajat pystyvät tarjoamaan saatavuuteen tarvittavat tiedot ja toiminnot omien järjestelmiensä kautta, mutta pienet toimijat eivät. Siis muun muassa ne, jotka eniten tarjoavat maksuttomia julkaisuja. Ja voi olla myös niin, että julkaisujen osoite muuttuu, joten käsityönä järjestelmiin tehdyt linkitykset pitää korjata, yllätysyllätys, käsin. Kerran hankittu kirja pysyisi hyllyssä aikakausien vaihtuessa.

Kustannuksia lisäävät monet muutkin markkinoiden tekijät: Kustantajat tarjoavat kirjastoille laajemmin e-materiaalia erilaisilla lisensseillä, sopimuksilla ja käyttöehdoilla, jolloin pääsy julkaisuihin on ratkaistava tapauskohtaisesti ja jolloin se on asiakkaille turhauttavan kirjavaa. Monesti kustantajat tarjoavat e-aineistoja paketeissa, joihin saattaa kuulua iso liuta sellaisia, joita kirjasto ei edes tarvitse. Silti nämä tarpeettomatkin on tehtävä kirjaston järjestelmiin näkyväksi.

Toki fyysinen kirjakin vaatii työpanosta - eikä kaikkea ole saatavana painettuna. Mutta kuitenkin tässä eri julkaisumuotoja rinnastettaessa, on mielenkiintoista kysyä: kuka loppupeleissä hyötyy e-aineistoihin siirtymisestä ja millä ehdoilla se on järkevää toteuttaa? Kuinka suuriksi lisenssimaksut voivat kasvaa, ettei olla sähköisen tietokirjallisuuden kanssa samassa kiskuritilanteessa kuin suurten kansainvälisten tiedekustantajien kanssa hetki sitten (ks. esim. Pelttari, 2017)? Vai olemmeko jo rajan tuolla puolen?

Niin, ja se etiketti

Lupasin käsitellä vielä sähköisiin julkaisuihin liittyvää etikettiä. Nostan esille yhden, viittaamiseen liittyvän seikan: kun luetaan ja käytetään rinnakkaistallennettua lähdettä omassa työssä, ei ”voi viitata rinnakkaistallenteeseen, vaan viittauksissa käytetään aina itse julkaisuja” (Koppa, 2018, myös Oulu-Finna, 2018). Yleensä rinnakkaistallenteen yhteydessä on tieto siitä, miten julkaisuun tulee viitata – ja malli on kunnollinen kirjoittaja-, otsikko- ja julkaisijatietoineen. Ja jos oikealla julkaisulla on pysyvä osoite, DOI tai URN, ei osoitetta napata selaimen osoitekentästä (URL). Kun viittaustieto on oikein, on se sekä toisten tutkijoiden työn kunnioittamista että eettisesti niin kuin sen pitääkin olla.


Näillä sähköisillä sanoilla,

Anne Koivula
Lapland University Press


Lähteet:

Kangasniemi, P. (2017). E-aineistojen merkitys kasvaa kirjastossa, painettuja kirjojakin silti tarvitaan. Lapin korkeakoulukirjasto. Blogi-kirjoitus 30.11.2017. Saatavuus: https://lib.ulapland.fi/blog/e-aineistojen-merkitys-kasvaa-kirjastossa-painettuja-kirjojakin-silti-tarvitaan

Koppa. (2018). Avoin tiede ja tutkimus. Koppa-info. Jyväskylän yliopisto. Päivitetty 13.2.2018. Saatavuus: https://koppa.jyu.fi/avoimet/kirjasto/kirjastotuutori/kirjat-lehdet-artikkelit/internetin-lahtee.

Oulu-Finna. (2018). Rinnakkaistallentaminen. Avoin julkaiseminen. Oulun yliopiston kirjasto. Päivitetty 12.3.2018. Saatavuus: http://libguides.oulu.fi/avoinjulkaiseminen/rinnakkaistallentaminen

Pelttari, M. (2017). 27 mil­joo­naa vuo­des­sa: tie­de­jul­kai­su­jen ti­laus­mak­suis­ta kiis­tel­lään. Helsingin yliopisto. Uutiset ja tiedotteet 25.1.2017. Saatavilla: https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/korkeakoulu-tiedepolitiikka/27-miljoonaa-vuodessa-tiedejulkaisujen-tilausmaksuista-kiistellaan

Syrjämäki, Sami. (2018). Avoin tieteellinen julkaiseminen Suomessa. Vastuullinen tiede. Blogi-kirjoitus 15.3.2018. Saatavilla: https://www.vastuullinentiede.fi/?q=fi/julkaiseminen/avoin-tieteellinen-julkaiseminen-suomessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti