13.9.2017

Kirjan tekeminen on inhimillistä

Joillekin inhimillisyys on kirosana – suoraan verrannollinen termi virheisiin, erehdyksiin sekä epävarmuuteen ja -luottamukseen. Kuitenkin aina kun ihminen luo jotain, on ihmisyys läsnä erityisen voimakkaasti, eikä ihminen näin ollen pääse inhimillisyyden subjektiivisuutta pakoon. Eikä tarvitsekaan.

Kirjantekeminen on prosessi, jossa käytetään erilaisia, inhimillisiä työkaluja 
– unohtamatta sitä, että sekä kirjoittaja että loppukäyttäjäkin, lukija, on inhimillinen.
Kuvan lähde: gratisography.com


Kirjan tekeminen on yksi tällainen äärimmäisen kiehtova inhimillisyyden projekti, jossa ihmisten käsitykset, asenteet, näkökulmat ja arvot nivoutuvat toisiinsa limittäiseksi kehitysprosessiksi. Tiedekirjan tekemisen luonne on jotain muuta kuin ehdottoman totuuden esittämistä varmoina, muuttumattomina faktoina. Eikä kirja, teos tai julkaisu useinkaan sisällä pelkästään kirjoittajan omia aivoituksia – etenkään jos tarkastellaan tieteellisen kirjan syntyä ja kehitystä. Kirjaa kehittävät kollegat, esilukijat, toimittajat, esivertaisarvioijat, toimituskunnat ja -neuvostot, vertaisarvioijat, kustannustoimittajat jne. Ja luultavammin myös rakkaat sukulaiset ja ystävät, jos kiitossanoja on lainaaminen.

On totta, että kustantajaa helpottaisi huomattavasti, jos toimivan ja toimimattoman käsikirjoituksen välille voitaisiin tehdä matemaattinen jako. Edes prosenteissa. Mutta kun ei. Kirjan tekemisen prosessi on epätäydellinen. Jos lukijoita ja käsittelijöitä on edellä mainittu joukkio jo tekemisen prosessissa, on väistämätöntä, että esille nostetaan eriäviä näkemyksiä ja mielipiteitä. Erilaisia kannanottoja, kehotuksia ja ehdotuksia nousee ristiriitaisuuksiin asti.

Vertaisarvioinnissa tämä piirre korostuu: kaksi toisistaan täysin ristiriitaista lausuntoa. Mitä sellaisen tilanteen kanssa tulisi tehdä?

Arvioija, esilukija tai muu sellainen ei voi pysyä täysin objektiivisena, vaikka tämä olisi tavoiteltu ihanne. Tausta, asiantuntemuksen perspektiivi ja jopa jo käytettävissä oleva aika vaikuttavat arvion luonteeseen – joskus sellaiseen vaikuttaa sekin, nukkuiko hyvin ja söikö herkullisen lounaan vai kaatuiko kahvi aamulla rinnukselle ja ajoiko auto liian läheltä lätäkköä. Tämä on inhimillistä. Ja se on hyväksyttävä kirjan tekemisen prosessiin.

Vertaisarviointi on tiedekustantajan työkalu arvioida käsikirjoituksen tieteellistä julkaisukelpoisuutta (TSV 2016). Vertaisarviointi valmistaa siihen vastaanottoon, mitä kirja tulee julkaisemisensa jälkeen saamaan. Se on näyte tulevasta kritiikistä, johon voidaan vielä reagoida käsikirjoituksessa. Kun kirja tai julkaisu on julki, teos alkaa elää omaa elämänkaartaan. Se on sen jälkeen altis jokaisen yksittäisen lukijan inhimillisille arvioinnille ja kommentoinnille, jotka useimmiten jatkavat holtitonta sikiämistään somessa.

Minua on muistutettu: ”vertaisarvioijat eivät ole jumalia”, mikä on vallan totta. He ovat vertaisia. Inhimillisiä olentoja, joita varsinkin negatiivisen palautteen yhteydessä kuvaillaan vääriksi, pätemättömiksi tai puolueellisiksi. Näinkin voi olla, se on inhimillistä. Väärän vertaisarvioijan tapaan aika ajoin erinäisissä keskusteluissa. Tämä on tavattoman yleinen hahmo julkaisualalla. Väärä vertaisarvioija voi tietysti olla, jos esimerkiksi tämän asiantuntemuksen ei katsota edes sivuavan arvioimansa työn alaa. Mutta kritiikki ei tee vertaisarvioijasta huonoa. Päinvastoin, sen pitäisi saada kirjoittajan näkemään työnsä eri silmin, lukijan silmin, ja tekemään sen pohjalta tarvittavia ratkaisuja – sekä saada kustantaja harkitsemaan vakavasti julkaisemisen kannattavuutta tai painavia perusteita sille, miksi sen pitäisi toimia saamiensa lausuntojen vastaisesti.

Kritiikki ei tee vertaisarvioijasta välttämättä hyvääkään. Estotonta ylistystäkin täytyy antaa, jos käsikirjoitus ansaitsee sen. Kunnia sille, jolle se kuuluu.

Tiedejulkaiseminen on kerta kaikkiaan inhimillinen prosessi. Juha Varto (2017) huomauttaa oleellisesti: ”Outoa länsimaisessa historiassa on kuitenkin, että jokainen merkittävä tiedollinen löytö on tilanteessa, jossa joku on toiminut vastoin ’tiedeyhteisön’ uskomuksia.” On riski uskoa johonkin, mikä on päinvastoin tieteen nykyisiä olettamuksia, mutta on valtavan sääli hylätä aineistoa, joka raivaisi uusia teitä tieteelle. Tämä on kuitenkin kustantajan päätös, joka tekee tästä kirjallisuuden portinvartijasta inhimillisen, erehtyväisen. Kuulenkin myös näistä "tyhmistä" kustantajista ajoittain. Ellen jopa itse edusta sellaista. Ne ovat niitä, jotka hylkäävät hyviä käsikirjoituksia, kuuntelevat väärää asiantuntijaa tai julkaisevat juttuja arvioijan neuvoista huolimatta ja istuvat itarana budjettikirstun päällä. Minua viisaampi Aleksi Siltala (2004) kirjoittaa: ”Muista että kustannuspäätös on aina subjektiivinen. Joku toinen jossakin muualla ajattelee aina toisin kuin sinä.” Onneksi.




Kaikkea inhimillisyyttä kunnioittaen,
Anne Koivula
vs. kustannuspäällikkö
Lapland University Press



Lähteet: 

Siltala, Aleksi (2004) Säännöt. Teoksessa: Teijo Makkonen (toim.) Kustannustoimittajan kirja.  Suomen Kustannusyhdistys & Vastapaino.

TSV (2016) Lisätietoa vertaisarvioinnista. <https://www.tsv.fi/fi/palvelut/tunnus/lisatietoa-vertaisarvioinnista> Luettu 12.9.2017.


Varto, Juha (2017) Taiteellinen tutkimus: Mitä se on? Kuka sitä tekee? Aalto-yliopiston julkaisusarja, Taide + muotoilu + arkkitehtuuri, 2017, 1.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti