18.11.2016

Vaientamisen käytännöt

Julkaisen alla puheeni, jonka pidin Sananvapaus 100 vuotta -seminaarissa 18.11.2016 Rovaniemellä.

Vaientamisen käytännöt – case sosiaaliala
Miten sananvapautta rajoitetaan työyhteisöjen sisällä?

Vaientaminen on sananvapauden tukahduttamista, estämistä ja siitä rankaisemista. Työn epäkohtiin liittyvässä vaientamisessa pyritään estämään ihmisiä jakamasta tietoa ja kokemuksia epäkohdista, keräämästä todisteita siitä tai suunnittelemasta toimia sen poistamiseksi. 

Vaientaminen kohdistuu erityisesti toiminnan kehittämistarpeisiin ja epäkohdista keskustelemiseen, kuten epäiltyihin väärintekoihin, laittomuuksiin tai epäeettiseen toimintaan. Vaientaminen tapahtuu suhteiden, hierarkioiden ja hallinnan keinoilla.

Millaisia muotoja vaientamisella on?

Tekemäni vaientamisen tutkimus on yhteiskuntatieteellistä sananvapauden tutkimusta. Tulkitsen sananvapauden olevan henkilön subjektiivinen kokemus, joka toteutuu tai rajoittuu työyhteisössä. Vaientaminen tulee näkyväksi tilanteissa, jolloin työntekijät pyrkivät keskustelemaan epäkohdista tai tekevät ratkaisuyrityksiä. Vaientamista toteutetaan seuraavilla tavoilla:

       Vallan puutteen esittäminen - epäkohtaraportointiin vastataan; emme voi tehdä mitään, ei ole muita vaihtoehtoja.


      Vaientava kommunikaatiokulttuuri - vahvistetaan sananvapauteen liittyvää epävarmuutta, viestintäohjeistusta ei ole, pelottelua seurauksilla, hankalan työntekijän maineella ja potkuilla.


       Ahdas viestintähierarkia - kaikki julkinen kommunikaatio menee esimiehen tai viestintäyksikön hyväksymänä, saat puhua epäkohdista vain lähiesimiehille. Henkilökunnan huolenaiheisiin ei vastata. Joskus vastataan, että asia on hoidossa, mutta toimia epäkohtien poistamiseksi ei aloiteta.


       Epäkohtien normalisointi - ongelmat kielletään. Sanotaan, ettei se ole mikään ongelma, muilla on suurempia ongelmia, muut asiat ovat tärkeämpiä, kaikkia ongelmia ei voi ratkoa.


       Resurssivalta - kielletään käyttämästä resursseja (palaverit, s-postit) epäkohtien ratkaisuun.


       Ammatillinen vähättely - epäkohtien ratkaisu ei kuulu työhösi. Älä ajattele sitä!


       Epäkohdan raportoijien uhkailu ja mitätöinti - käännetään ihmiset toisiaan vastaan, maineen tahraaminen, mielenterveyden ja motiivien kyseenalaistaminen.


       Viralliset rangaistukset - huomautus, varoitus, työsuhteen päättäminen (näillä pelotellaan jo aikaisemmin).

Enemmistö vaientamisesta on sosiaalista vallankäyttöä, josta ei jää minkäänlaisia todisteita. Yhdenkin henkilön vaientaminen on kollektiivinen rangaistus. Yksittäisen työntekijän vaientaminen on vahva viesti koko työyhteisölle, joka vahvistaa vaikenemista ja pelkoa. Työyhteisöt uusintavat vaientavaa kulttuuria, sillä tieto sananvapauden käyttämisestä aiheutuneista rangaistuksista leviää ja elää työyhteisöissä omaa elämäänsä pitkään.

Miksi epäkohdista pitäisi puhua julkisesti? Vaientamisen avulla työyhteisöt omivat sisäisiksi keskusteluiksi sellaisia keskustelunaiheita, joiden tulisi olla julkisia seuraavista syistä. 


1)  Sosiaalipalveluissa on kyse pääasiassa verovaroin rahoitetuista palveluista, jolloin niihin lähtökohtaisesti liittyy julkista intressiä.

2) Kuinka päätöksenteossa voidaan reagoida palvelujärjestelmän ongelmiin, mikäli ongelmista ei saa puhua ja pohtia niille ratkaisuehdotuksia?

3) Sosiaalihuollon asiakkaina on paljolti sellaisia ihmisryhmiä, joilla ei itsellään ole resursseja tuoda epäkohtia näkyviksi ja taistella niitä vastaan. Asiakkaat havaitsevat yleensä vain omalle kohdalle osuvat epäkohdat, kun taas työntekijät havaitsevat ne systemaattisesti toistuvat, rakenteelliset ja laajoja ryhmiä koskettavat epäkohdat.

Sosiaalialan työntekijät ovat ammattietiikan ja lainsäädännön nojalla velvoitettuja raportoimaan epäkohdista. Epäkohtiin puuttumisen riskit ovat kuitenkin henkilökohtaisia. Sosiaalityön tehtävänä on suojella yhteiskunnan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksia. Miten he sen tekevät, jos he eivät edes oman työyhteisön sisällä saa nostaa esille epäoikeudenmukaisuuksia?

Koskevatko työn epäkohdat, epäkohtien paljastaminen (whistleblowing) ja epäkohtien vaientaminen vain sosiaalialaa?
Ei suinkaan. Suomessa ei vaan ole juuri tutkittu aihetta, eikä siitä käydä keskusteluja. Kansainväliset tutkimustulokset osoittavat epäkohtia ja niiden paljastamista olevan yhtälailla joka maassa ja joka alalla. 

Lainsäädäntö asettaa virkamiesten sananvapaudelle selkeät oikeudet ja rajat, joita ei aina ymmärretä tai kunnioiteta työyhteisöissä. Sananvapauden nähdään uhkaavan lojaliteettivelvollisuutta työnantajaa kohtaan. Tätä se ei ole, kun sananvapautta käytetään asiallisesti, totuudenmukaisesti ja vaikuttamistarkoituksessa.

Periaatteessa viranomaisilla on laajempi velvollisuus sietää kritiikkiä virkamiehiltään kuin yksityisillä työnantajilla työntekijöiltään. Kun sananvapaus on julkishallinnossa paikoitellen heikkoa, se on vielä heikompaa yksityisen työnantajan työntekijöillä. Tulevaisuuskaan ei näytä ruusuiselta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden yksityistäminen tulee johtamaan sananvapauden kiristymiseen samaan aikaan kun sotepalveluiden valvonnan resurssit kiristyvät. 

Jos ajatellaan median olevan erilaisten diskurssien taistelukenttä (Bourdieu). Se joka dominoi taistelukentälle (media) pääsyä, voi kontrolloida siellä käytävää keskustelua. Vaientaminen pyrkii aina eliminoimaan jonkun näkökulman julkisesta keskustelusta.

Laura Tiitinen
YTM/tutkija/sosiaalityöntekijä
Lapin yliopisto
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti