27.1.2014

Tutkimuksen poliittinen ohjaus ottaa nopeasti muotoaan

Blogin välipalana politiikasta.fi -sivustolla ensimmäisen kerran julkaistu kirjoitus Helsingissä perjantaina 24.1.2014 pidetystä tilaisuudesta [1]. 
 
Valtioneuvoston periaatepäätös tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksesta on syyskuulta 2013. Sen keskeiset osat ovat valtion sektoritutkimuslaitosten uudelleenjärjestäminen sekä Suomen Akatemiaan perustettava 70 miljoonan euron vuosibudjettia hallinnoiva strategisen tutkimuksen neuvosto ja suoraan valtioneuvoston hallintaan tuleva 12,5 miljoonan euron tutkimusbudjetti.

Raha ei ole uutta, vaan se kerätään suurimmaksi osaksi valtion sektoritutkimuslaitosten budjettirahoituksesta sekä vähäisemmässä määrin Tekesin ja Suomen Akatemian myöntövaltuuksista. Valtioneuvosto määrittelee myös Suomen Akatemian kautta rahoitettavan strategisen tutkimuksen yleiset suuntaviivat, joten puhe tutkimuksen poliittisen ohjauksen vahvistamisesta – tai ainakin sen keskitetystä koordinoinnista – on perusteltua. Toki sektoritutkimuslaitokset ovat tähän astikin toimineet ministerien ja ministeriöiden enemmän tai vähemmän tiukassa poliittisessa ohjauksessa.

Uudistusta toimeenpannaan nyt kunnianhimoisella aikataululla. Hallitus esittelee akatemialain muutokset eduskunnalle maaliskuussa ja asettaa strategisen tutkimuksen neuvoston heinä-elokuussa. Syyskuussa neuvosto antaa ehdotuksensa tutkimuksen teema-alueista ja painopisteistä ja valtioneuvosto vahvistaa ne marraskuussa. Neuvosto avaa ensimmäiset ohjelmahaut marras-joulukuussa 2014 ja tekee ensimmäiset rahoituspäätökset toukokuussa 2015.

Valtioneuvosto tilaa tutkimuksia jo tänä vuonna viidellä miljoonalla eurolla. Esimerkiksi Suomen Akatemian projektien kustannusrakenteilla se riittäisi useiden kymmenien väitelleiden tutkijoiden palkkaamiseen yhden vuoden ajaksi.


Yksityiskohtia vielä runsaasti avoinna


Strategisen tutkimuksen neuvoston kokoonpanosta keskustellaan vielä. Periaatepäätöksen kirjauksen mukaan neuvostoon nimetään ”tunnustettuja tutkijoita ja tutkimuksen asiantuntijoita, jotka edustavat tutkimuksen käyttäjiä ja joilla on kokemusta laajoista hallinnon, elinkeino- ja muun työelämän ja tutkimuksen muutosten johtamisesta”. Määritelmä on väljä ja tulkinnanvarainen ja-sanojen kattavuudesta alkaen, ja uudistusta valmistelevassa työryhmissä on keskusteltu muun muassa siitä, mitä kokemus muutosten johtamisesta pitää sisällään. On toisin sanoen vielä epäselvää, missä suhteessa mukana on esimerkiksi tiedeyhteisön, hallinnon, järjestöjen tai elinkeinoelämän edustajia.

Valtioneuvostolle allokoitavan 12,5 miljoonan euron osalta tilanne näyttää hieman selkeämmältä. Rahoituksen käyttöä linjaa ja valmistelee ministeriöiden tutkimusjohtajista tai vastaavista virkamiehistä koostuva Valtioneuvoston tutkimus-, ennakointi- ja arviointitoimintaa koordinoiva työryhmä (TEA-ryhmä) [2]. Resurssista ei siis näyttäisi muodostuvan suoraan pääministerin tai valtioneuvoston kanslian käytössä olevaa täysin harkinnanvaraista rahaa, mutta ei myöskään ministeriöille tai ministereille erikseen korvamerkittyä selvitysrahaa.

Periaatepäätöksessä edellytetään, että Suomen akatemian koordinoiman strategisen tutkimuksen teema-alueiden ja painopisteiden valmistelussa ”kuullaan tutkimusasiantuntijoita ja tutkimus- ja innovaationeuvostoa”. Tässä vaiheessa on vielä avoinna keitä tutkimusasiantuntijoilla tarkoitetaan ja missä vaiheessa he astuvat prosessiin mukaan.

Myös tieteellisen ja hallinnollisen asiantuntemuksen käytännöllinen yhteensovittaminen saattaa olla mutkikasta. Päätöksenteon näkökulmasta tutkimusasiantuntemusta edustavat usein yliopistojen rehtorit sekä suurimpien rahoittajaorganisaatioiden johtavat virkamiehet. Äärimmilleen pelkistettynä tiedeyhteisön näkemys on Suomen yliopistot UNIFI ry:n eli entisen rehtorien neuvoston yhteinen kanta. Rehtorit toimivat yliopistojen ja tieteen puolestapuhujina ja monet heistä ovat tehneet merkittävän tutkijanuran, mutta tutkijoiden näkökulmasta he usein ovat enemmän johtavia hallinto- ja työnantajaesimiehiä kuin tutkimusyhteisön aktiivijäseniä.

Etenkin silloin, kun tiedeyhteisön näkemyksestä pyritään saamaan käsitys nopeasti, on yleisenä ongelmana se, että tulokseksi saadaankin hieman toinen asia eli tutkimusta hallinnoivien näkemys. Tähän ongelmaan ei ilmeisesti ole olemassa yksinkertaista ratkaisua.


Strateginen tutkimus rahoituksen hakijan kannalta


Suomen Akatemian 70 miljoonan euron strategisen tutkimuksen rahoitusvaltuus kohdennetaan hankkeille, joiden arvioinnissa painotetaan yhteiskunnallista relevanssia, vaikuttavuutta ja tutkimuksen laatua. Tarkat kriteerit yhteiskunnalliselle relevanssille ja vaikuttavuudelle jäävät strategisen tutkimuksen neuvoston määriteltäviksi, mutta yhden mahdollisen esikuvan tarjoavat Suomen uudistusta varten benchmarkatun Tanskan Det Strategiske Forskningsrådin käyttämät kriteerit. Myös arviointiprosessista tehtävät päätökset ovat merkittäviä: valitaanko ensimmäisessä vaiheessa jatkoon vain tieteellisesti korkeatasoiset hakemukset, vai karsitaanko ensin yhteiskunnallisesti epärelevantit tai vaikutuksiltaan vaatimattomat esitykset pois niiden tieteellisestä tasosta riippumatta?

Ei liene liian rohkeaa arvioida, että Suomen Akatemian rahoittamat strategiset hankkeet muistuttavat enemmän Akatemian nykyisiä tutkimushankkeita kuin ne tutkimukset, joita valtioneuvoston kanslia tilaa 12,5 miljoonalla eurollaan. Akatemian arviointimenettelyssä tieteellinen vertaisarviointi painottuu varmasti enemmän kuin valtioneuvoston tilaamissa tutkimuksissa. On myös oletettavaa, että strateginen tutkimus kokonaisuudessaan tulee sisältämään sekä varsinaista tieteellistä tutkimusta että erilaisia selvityksiä ja raportteja. Mitään yksityiskohtaisia muotovaatimuksia tutkimuksille ei ole toistaiseksi asetettu, mutta esimerkiksi kotimaisilla kielillä julkaisemista suosittaneen enemmän kuin varsinaisissa tieteellisissä meriittijulkaisuissa.

Hakukelpoisia tahoja ovat yliopistojen ja tutkimuslaitosten lisäksi luultavasti myös ajatushautomot, konsulttitoimistot ja muut tutkimustietoa tuottavat yritykset. Tiedeasiantuntija Kaisa Lähteenmäki-Smith [3] valtioneuvoston kansliasta arvioi aiemman työkokemuksensa perusteella, etteivät julkisen sektorin strategiset tilaustutkimukset olisi ainakaan konsulttitoimistojen kannalta kaikkein houkuttelevimpia mahdollisia hankkeita, joten tilaa jäisi yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkijoille ja hankkeille.


Tutkimuksen vapaus ja muut periaatteelliset kysymykset


Hallituksen hanke tehostaa tutkimuksen poliittista ohjausta herätti viime vuonna vilkkaan keskustelun tieteen vapaudesta. Strategiseen tutkimukseen yhteensä allokoitava 82,5 miljoonaa euroa on pienehkö osuus Suomen kaikesta julkisesta tutkimus- ja tuotekehitysrahoituksesta, mutta se on kuitenkin varsin suuri summa verrattuna esimerkiksi valtion suoraan budjettirahoitukseen kaikille yliopistoille, joka 2012 oli yhteensä 583 miljoonaa euroa.

”Uusi” haettava tutkimusraha oletettavasti kiinnostaa esimerkiksi sellaisia aktiivivaiheen tutkijoita, jotka eivät ole vielä vakiinnuttaneet asemaansa esimerkiksi pysyvinä professoreina. Voi olla, että ainakin joidenkin tieteenalojen tai uravaiheiden osalta tutkimustoiminnan painopiste siirtyy perinteisestä yliopistotutkimuksesta jonkin verran strategisen politiikkatutkimuksen suuntaan. Riskinä on pidetty paitsi työurien sirpaloitumista ja kasvavaa projektisidonnaisuutta myös sitä, että perustutkimuksen määrä entuudestaan vähenee suhteessa soveltavaan tutkimukseen.

Tätä kehitystä voi pitää ongelmallisena, sillä suomalaisen tieteen vertailevissa kansainvälisissä arvioinneissa on toistuvasti kritisoitu juuri liiallista soveltavuutta ja kyvyttömyyttä vaikuttaa tieteen kansainvälisiin trendeihin perustutkimuksen kautta. Toisaalta monet tieteellisesti korkeatasoiset alat saattavat olla hyvin vähän kiinnostavia strategisen politiikkatutkimuksen kannalta.

Lähteenmäki-Smith ei pitänyt tilannetta täysin yksiselitteisenä. Hänen mukaansa on mahdollista, että strategisen tutkimuksen neuvoston kautta rahoitetaan myös perustutkimukseksi katsottavia hankkeita. Neuvoston on tarkoitus edistää pitkällä aikavälillä vaikuttavaa tutkimusta, jonka tavoitteita ei ole sidottu hallituskausiin tai -ohjelmiin. Tätä päämäärää silmälläpitäen neuvoston jäsenten toimikaudet alkavat ja päättyvät eri tahdissa kuin hallituskaudet. Tutkijoiden työurista huolehtiminen ei ole ollut pääasia suunniteltaessa strategisia rahoitusvälineitä, mutta Lähteenmäki-Smith muistutti, että myös yliopistot voisivat nykyisessä asemassaan tehdä paljon tutkijoiden työsuhteiden parantamiseksi.

Huolta tieteen vapaudesta aiheuttaa luonnollisesti myös strategisen tutkimuksen luonne ”hallituksen tutkimuksena”. Tutkimuksen tilaajaorganisaatioiden suunnittelulla, esimerkiksi strategisen tutkimuksen neuvoston itsenäisyydellä ja TEA-ryhmän asiantuntijapainotteisuudella, on ilmeisestikin pyritty siihen, ettei strategisen tutkimuksen suunta riipu vain kulloisenkin hallituksen kokoonpanosta tai pääministeripuolueesta. Lähteenmäki-Smith sanoikin tutkimuksen olevan tarkoitettu palvelemaan mieluummin ”Suomen strategiaa” kuin yksittäisten hallitusten, hallituspuolueiden tai elinkeinoelämän intressiryhmien strategiaa.

Edellisen perusteella voi kysyä: eikö oikea isäntä strategisen tutkimuksen neuvostolle olisi valtioneuvoston sijasta eduskunta? Ajatuksen heitti kenties ensimmäisenä ilmaan Jyväskylässä 9. tammikuuta järjestetyn Communicatio Academica -tapahtuman juontaja Timo Harakka. Suomen strategia edellyttäisi laajaa sitoutumista, mutta jo nyt ministeriöiden ja tutkimuslaitosten asiantuntijaresurssit ovat hallituksen ohjauksessa, eikä uudistus välttämättä madalla tiedon kuilua hallituksen ja opposition välillä. Eduskunta isäntäorganisaationa hälventäisi ainakin joitain poliittiseen ohjaukseen liittyviä pelkoja. Vertailun vuoksi Ulkopoliittisen instituutin hallitus on eduskunnan nimeämä, eikä sen tutkimusta kaiketi arvostella ainakaan liiallisesta taipumisesta puolueintressien edessä.

Keskustelutilaisuuden valtuudet eivät riittäneet neuvoston siirtämiseen valtioneuvostolta eduskunnalle, mutta Jyväskylässä paikalla ollut valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen – valtioneuvoston kanslian TEA-ryhmän puheenjohtaja ja uudistuksen keskeinen vaikuttaja – kuitenkin ilmaisi ajatuksen olevan mielenkiintoinen ja harkitsemisen arvoinen. Tulee mieleen, että oppositiopuolueiden tai mahdollisten tulevien oppositiopuolueiden kansanedustajien kannattaisi selvittää, kuinka pitkälle Heinosen väläyttämä vihreä valo riittää.

Kun ilta koitti Soc&komin keskustelutilaisuuden ja poliittisestikin tapahtumarikkaan päivän jälkeen, antauduttiin Helsingin yliopiston valtio-opin oppiaineen käytävillä vielä teoreettisiin pohdintoihin muun muassa vallanjako-opista. Onko niin, että tieteellinen tutkimus sopii luonteeltaan paremmin lainsäädäntövallan kuin toimeenpanovallan kumppaniksi? Eikö juuri lainsäädäntövalta ole sellaista kauaskantoista ja periaatteellisia valintoja tekevää valtaa, jonka kuuluu saada paras ja monipuolisin tieto? Tällaisen vallan rinnalla yhteiskunnan etua monipuolisesti luotaava tutkimus voisi hyvin elää, toki niin, että poliittiset valinnat hyvien ja joskus huonojen vaihtoehtojen välillä kuuluvat vaaleilla valituille poliitikoille tai mahdollisesti erilaisille suoran tai keskustelevan demokratian päätöksentekomuodoille.

Jos tutkimuksesta tulee osa toimeenpanevaa valtaa, mielletään se helposti osaksi ylimmän johdon alaista koneistoa. Tämä voi olla ongelmallista periaatteellisesti ja käytännöllisesti. Jos tutkijat saavat hankkeet valmiin poliittisen tahdon vahvasti kehystäminä, syntyy helposti vaikutelma, ettei todellista tutkittavaa enää kovin paljon ole. Tilanne ei ole motivoiva eikä tutkimuksesta saada irti sitä hyötyä, mikä olisi toisissa oloissa mahdollista. Pahimmassa tapauksessa tutkimuksesta saatetaan vain hakea ylimääräistä auktoriteettia jo tehdyille päätöksille.

Todellinen vallanjako Suomessa ja muualla Euroopassa on kuitenkin etääntynyt oppikirjojen siististä montesquieulaisesta kolmijaosta. Lainsäädäntövaltaa käyttävät hallitus ja eduskunta yhdessä, vieläpä niin, että todellinen aloite- ja valmisteluvalta on lähes aina hallituksella. Tällä voisi perustella sitä, että ”strategisen tutkimuksen” olisi sijaittava lähellä suuret linjaukset valmistelevaa poliittista hallitusta. Jäljelle jää kuitenkin kritiikki siitä, että hallituspuolueiden ja opposition mahdollisuudet ohjata ja hyödyntää julkisesti rahoitettua tiedontuotantoa eriytyvät. Jos hallituksen ja eduskunnan vuoropuhelu menee pahasti pieleen, saatetaan tieteellisesti korkeatasoisetkin tilaustutkimukset leimata hallituksen propagandan poltinmerkillä.

Keskusteluissa Soc&komin tilaisuutta pidettiin antoisana. Monet toivoivat, että yhteys yliopistotutkijoiden ja valtioneuvoston ja ministeriöiden tutkijoiden ja tutkimushallinnon pysyisi avoinna myös jatkossa. Tieteellisille seuroille voisi tässä vuoropuhelussa muodostua välittäjän rooli.


Petri Koikkalainen, Lapin yliopisto
Kirjoittaja on Valtiotieteellisen yhdistyksen varapuheenjohtaja ja hän tarkastelee tieteen ja politiikan suhdetta myös Tiedekirnu-blogissa.



[1] Kirjoitus perustuu 24. tammikuuta Svenska social- och kommunalhögskolanissa järjestettyyn keskustelutilaisuuteen valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksesta. Tilaisuuden järjestivät Valtiotieteellinen yhdistys ja Soc&komin monitieteinen tutkimus- ja yhteistyökeskus FO-RUM. Kutsuttuna puhujana oli uudistusta valmisteleva tiedeasiantuntija Kaisa Lähteenmäki-Smith valtioneuvoston kansliasta. Valtiotieteellisen yhdistyksen johtokunta valmisteli tilaisuutta varten keskusteluteemoja, joiden annista tämä kirjoitus on pääosin koottu. Mielipiteistä ja mahdollisista virheistä vastaa kuitenkin yksin kirjoittaja.

[2] Ministeriöissä tutkimusta tukevat organisaatiot eroavat toisistaan huomattavasti: kaikissa ei ole esimerkiksi tutkimusjohtaja-nimikkeellä toimivia virkamiehiä tai ministeriötasoisia tutkimussuunnitelmia. Tohtorintutkinnon suorittaneiden virkamiesten määrä vaihtelee suuresti hallinnonalojen välillä. Esimerkkinä tutkimusta hyvin tukevasta ministeriöstä Lähteenmäki-Smith mainitsi ympäristöministeriön.
 
[3] Kaisa Lähteenmäki-Smith väitteli tohtoriksi valtio-opista Turun yliopistossa 1999 tutkimuksella Globalization and Regionalization as Concurrent Phenomena in the European Governance Structure. Sub-national Regional Actors in the Changing European Union: Four Scenarios. Ennen siirtymistään tiedeasiantuntijaksi valtioneuvoston kansliaan marraskuussa 2013 hän työskenteli konsulttina Net Effectissä ja Rambollissa.

 

1 kommentti:

  1. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 30000 € 3.000.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    VastaaPoista