17.12.2013

Hätähuutoja kuntabyrokratian syvistä vesistä

Sosiaalityöntekijät näyttäytyvät hiljaisina byrokraatteina, jotka jakelevat yhteiskunnan varoja pussikaljatyypeille, huostaanottavat lapsia perusteettomasti ja jättävät oikeasti hädässä olevat ihmiset heitteille.


Aloin tutkimaan sosiaalityön julkista viestintää, koska alaan liittyvä hiljainen ja epätodellinen imago ärsytti. Sosiaalityön todellisuus on jotain ihan muuta.

Ajattelen, että sosiaalityöllä on kolme yhteiskunnallista tehtävää;
- auttaa ihmisiä hädässä,
- kontrolloida yhteiskunnassa ilmeneviä sosiaalisia ongelmia,
- kehittää sitä ympäristöä, jossa sosiaalityö toimii.

Perusteetta näitä hommia ei tehdä, sillä sosiaalityö saa toimintavaltuutensa lainsäädännöstä ja työntekijät toteuttavat työssään sosiaalipolitiikkaa.


Miten julkinen viestintä liittyy sosiaalityöhön?

Sosiaalityössä julkista viestintää käytetään palveluista tiedottamiseen sekä yhteiskunnallisiin muutospyrkimyksiin. Palveluista tiedotetaan, jotta niiden tarpeessa olevat ihmiset osaisivat hakea apua oikeasta paikasta. Yhteiskunnalliset muutospyrkimykset ovat työssä kertyvän tiedon välittämistä ja sosiaalipalveluihin liittyvien ratkaisuehdotusten tekemistä erityisesti päättäjille päin.

Oletko koskaan nähnyt julkisia muutospyrkimyksiä, jossa sosiaalityöntekijät raportoivat paikkakunnan sosiaalisista ongelmista, ajavat asiakkaidensa oikeuksia tai pyrkivät muuttamaan yhteiskunnan epäkohtia?

Ai, et ole?

Aika harva on, koska sitä tehdään hyvin vähän. Tähän on syynsä. Työntekijöitä vaiennetaan ja heidän sananvapautta rikotaan kuntaorganisaatioissa [1]. Työpaikoilla suita tukitaan monella tavalla, resurssipula ja kiire estävät viestimästä, eikä viestinnällisiä avuja muisteta koulutuksessakaan [2]. Työntekijät kieltäytyvät viestimästä myös yksilötason syihin vedoten. Nämä syyt linkittyvät alan työskentelymenetelmien perinteisiin sekä suomalaiseen viestintäkulttuuriin.





Pyörittelen blogipäivityksissä mm.

- työntekijöiden sananvapautta ja vaientamista,
- kansalaisten oikeuksia tietoon julkisista palveluista,
- suomalaista julkisen viestinnän kulttuuria,
- sosiaalityön realiteetteja,
- tutkimisen riemua ja tuskaa.


Lähes syyntakeeton kirjoittaja

Blogin pitäjä on Lapin yliopiston tutkija ja savolaisella maatilalla kasvanut blondi, joka eksyi seikkailuillaan Lappiin, eikä osaa sieltä pois.

Savolaisuudesta johtuen blogitekstien tulkinnan vastuu on täysin lukijalla. Lappilaisuudesta kirjoittaja on omaksunut vain “lapinlisän”, joka on lupa maustaa juttuja siinä määrin, että lukija pohtii kirjoittajan todellisuudentajun tasoa [3]. Blondius on ansio, jonka vuoksi blogissa ihmetellään itsestäänselvyyksiä, lauotaan harkitsemattomuuksia ja tehdään kirotusvirheitä. Kaikesta huolimatta, jokaisessa kirjoituksessa on jonkinlainen tutkimukseen liittyvä todellisuuden pisara. Joissakin kirjoituksissa todellisuutta on lätäköittäin.

Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!

Laura Tiitinen
Alamäkipotkukelkkailun SM-pronssimitalisti (2012),
YTM, sosiaalityö,
Tutkija,
Lapin yliopisto




[1] Väitteet perustuvat pääasiassa väitöskirjatutkimukseeni, jonka ensimmäisiä tuloksia raportoidaan tieteellisissä artikkeleissa keväällä 2014.

[2] Koulutuksesta: Kairala, Maarit & Lähteinen, Sanna & Tiitinen, Laura (2012) Rakenteellisen sosiaalityön osaaminen sosiaalityönopetuksen käytäntöyhteydessä. Teoksessa: Tuohino, Noora & Pohjola, Anneli & Suonio, Mari (toim.) Sosiaalityön käytännönopetus liikkeessä.Valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnet. 

 [3] Epäilen kaamoksen vaikuttavan aivoverenkiertoon, koska tekstien älyllinen anti näyttäisi vaihtelevan kirjoitusajankohdan pimeyden mukaan. Tästäkin tekstistä alkuosa kirjoitettiin aurinkoisena päivänä. Loppuosa on harmaan ja lumisateisen iltapäivän syytä. Aurinko ei noussut enää.

1 kommentti: